Tarina

Lelukauppa Tingeling Leksaker on puuleluihin erikoistunut lelu- ja lastentavarakauppa. Pyrin tuomaan asiakkailleni Suomesta ja maailmalta hauskoja, kehittäviä, aikaa ja leikkiä kestäviä klassisia leluja, lastentarvikkeita, sekä sisustuksellisia elementtejä.

Haluan löytää teille turvallisia ja myös ilmastoystävällisempiä vaihtoehtoja suurten markettien ja ketjumyymälöiden valikoimille. Tingelingin valikoimista löytyy myös reilun kaupan tuotteita, joita tulee myyntiin lisää syksyn aikana.

Puulelujen lisäksi liikkeen valikoimiin kuuluu esimerkiksi Saksassa käsintehtyjä pienten lasten unirättejä ja muita pehmeitä leluja mm. ihastuttavalta Käthe Kruselta, kauniita klassisia nukkeja, sekä kehittäviä pelejä niin lapsille kuin vanhemmillekin.

Lelukauppa Tingeling Leksaker tuo maahan mm. Puolalaisen Bajon puuleluja. Bajon filosofiaan kuuluu rakentaa kestävän kehityksen pohjalta. Lelut ovat monitoimisia, lapsen älyä, näppäryyttä, ja tietoisuutta kehittäviä. Materiaalina on käytetty esimerkiksi Puolalaisista hedelmätarhoista kierrätetyt omena-, kirsikka-, ja päärynäpuut. Bajon pyrkimyksenä on aina jättää myös maalattuun puuleluun pieni osa maalaamatonta puuta, jotta lapsi saa kädessään tuntea puun lämmön ja luonnollisuuden. Arkkitehti ja suunnittelija Wojcieh Bajor pyörittää perheyritystään Puolan Karpaattien juurella.

Hyllyistämme löydät myös Saksalaisen Haban laadukkaat puulelut ja pelit. Haba valmistaa tuotteensa Saksalaisesta, Suomalaisesta ja Venäläisestä puusta ja vanerista. Tällä valmistajalla on myös oiva varaosapalvelu omille lautapeleilleen.

Tervetuloa tekemään löytöretkiä vanhanajan puulelujen maailmaan. Toivottavasti tuotevalikoimani voi tuoda valoa ja iloa vuoden jokaiseen päivään!

 

Nähdään Yrjönkadulla!

 

Terveisin Kristina Lönnberg

Kasvatustieteen kandidaatti, lastentarhanopettaja, yrittäjä.

 

Vastaa